Japani - vol. 2

Jatketaanpa suurinpiirtein siitä mihin viimeksi jäätiin tai ainakin sinne päin....

18. tammikuuta vaihdettiin jälleen maisemia, Chris haki meidät aamusella autollaan ja ajeltiin tutustumaan Rusutsu -nimiseen mestaan. Keskus mainostaa itseään Hokkaidon ja jopa koko Japanin parhaana metsälaskupaikkana. Paikka koostuu kolmesta alueesta: West Mountain, East Mountain ja Mount Isolasta. Westi on huvipuiston ja hotellikompleksin kupeessa, Isola ja East muutaman kilometrin päässä. Me käytiin hakemassa hissiliput hotellilta missä ne odotti valmiina ja ajeltiin autolla East Centterille, sinne olisi päässyt myös kabiinilla joka on vedetty keskusten väliin.

Aamu käynnisty heikosti, uus paikka, huono näkyvyys ja jätkät vähän väsyneitä, kuvauksista ei meinannut tulla mitään vaikka paikasta löytyi kyllä hyvää laskettavaa. Mentiin tauolle ja vedettiin chicken curryt hetulaan.

Aurinko tuli sillä välin esiin ja elämä alkoi taas hymyileen. Nyt kun näkyvyys parani niin keskuksen hienous tuli esiin. Suoraan hisseiltä pääsi hienoihin harvakseltaan puita kasvaviin offareihin. Laskeminen oli kuin Lapissa parhaimmillaan kirkkaana päivänä tykkypuiden seassa, erona tietenkin hieman korkeammat mäet, lunta muutama metri enemmän ja maisemana Lake Toya ja sen keskeltä nouseva tulivuori ja toinen vulkaaninen tönkki Mt Yotei, joka taitaa olla alueen korkein vuori. Harvoin myös tulee laskettua bampujen seassa... Oli kyllä hauska iltapäivä ja nyt saatiin nauhallekkin jotain. Tässä teaseri päivästä.

Päivän päätteeksi menttin käymään vielä hotellilla ja siellä meitä oli vastassa pari paikan markkinoinnista vastaavaa pukuherraa. Ukot tarjos kahvit ja esitteli hotellia. Aika hulppea rakennuskompleksi, siellä oli ostoskatu, vähän kuin Siljalinen laivoissa paitsi isompaa. Kauppoja, pelisaleja, ravintoloita oli kymmeniä. Tottakai täyskokoinen liikuntahalli ja kylpylä.... Sitten isäntämme halusi viedä meidät vielä syömään. Paikan helmeen, kuuluisaan sushi ravintolaan, tietenkin.

Kun päästiin pöytään, niin paikalle tuli koko mestan toimitusjohtaja. Ukko johtaa tätä Rusutsun hotellia ja hiihtokeskuksia. Iso Pomo halusi ehdottomasti että siirrytään kabinetin puolelle ja talo pistää pöydän koreaksi. Tuntui vähän hullulta safkata seurueessa jossa arvokkaat Japanilaiset herrasmiehet on puvuissaan ja me hikisinä ja haisevina hiihtotamineissa. Ei oltu varauduttu moiseen kohteluun ja siksi vaihtovaatteet jäi matkasta, ei tuntunut häiritsevän isäntiämme.. No ruokailu kesti kauan ja olihan hauskaa, ruokaa kannettiin pöytään urakalla voin sanoa että oli herkullista, tais siinä mennä muutamia tuoppeja talon oman panimon oluttakin ja muutama puteli sakea... Japsit osaa kyllä pitää huolen vieraistaan!

Naapurihuoneessa oli näissä piireissä aika kuuluisaa jengiä, Nimbus, netissä julkaistavien laskuleffojen puuhamiehet, Eric Pollard, Pep Fujas, Andy Mahre, ja Chris Bencheter kuvausteameineen. Toimitusjohtaja sukkuloi sitten meidän ja amerikan starojen väliä. Lopuksi Johtaja tarjoutui majoittamaan meidät hotellin sviittiin, antamaan lisäksi vaihtovaatteet ja tarjoamaan muutenkin kaiken... Hetki arvottiin että olisihan siitä voinut kehkeytyä aikamoinen ralli ja hauska ilta tollasessa porukassa, mutta reippaina urheilijoina ja työmoraalin takia lähdettiin yöllä tänne Nisekoon omille kämpille kun aamulla olisi taas tarkoitus mennä kuvaamaan,ehkä tämä ratkaisu kaduttaa joskus myöhemmin :) ?

Eipä silti, johtaja on jo kiitellyt sähköpostissa vierailuamme ja kutsui meidät uusintakäynnille, Japanialaiset kun tunnetusti pitää lupauksensa, niin onhan se varma että vuoden päästä tullaan takaisin täyshoitoon!!!

Torstaina päivä valkeni pilvettömänä ja aurinko möllötti taivaalla. Me lähdettiin Janin kanssa edeltä mäkeen, Kimin jäädessä kämpille hoitamaan työasioitaan koneella. Tänään oli tarkoitus ottaa valokuvia videoiden sijaan. Bradan kanssa sitten etsittiin valmiiksi kuvauspaikkoja jotta kun Kimi saapuisi paikalle olisi homma valmiimpaa. Tietenkin mun ennestää romu selkä sitten sanoi työsopimuksen irti. Pieni vääntö väärässä asennossa sai alaselän totaali lukkoon ja pirun kipeeksi. Kun piti alkaa kuvaamaan niin meikäläinen painui kämpille lepäämään.

Pojat tuli muutaman tunnin päästä perästä ja näyttivät aika ok otoksia mitä olivat saaneet aikaan, hyvää työtä jätkillä!

Painuttiin sitten saunaan lämpö teki hyvää mun kivuille. Illan päälle sitten taas kutsu kävi syömään, tällä kertaa Green Leaf -nimiseen mestaan.

Nyt meitä emännöi paikan myyntipäälikkö, joka hovimestarin avustuksella esitteli parhaan buffetpöydän ever. Tarjolla oli tietenkin useita paikallisia herkkuja, aasialaista erikoisuuksia, lumitaskurapua, sveitsiläistä juustofondueta, lihapullia maustekastikkeessa, kanaa, lammasta, nautaa eri muodoissa... Jälkiruoka pöytä pullollaan leivoksia, suklaata, hedelmiä... Kaiken kruunasi että paikka on samalla näköalamesta ja maisemat ikkunoista oli aika hulppeat auringon laskiessa.

Taas vedettiin itsemme aika ähkyyn ja syötiin rauhassa pitkän aikaa. Lopuksi paikan alakerrasta löytyi hierontalaitos missä nätti Japanitar hieroi ensin selän normaaliin tyyliin ja lopuksi erikoisuutena 'pieksi' mut bambusta valmistetuilla kepeillä. Sainpa samaan syssyyn siis SM käsittelyn, kokemus tämäkin :) Video hieronnasta.

Perjantaina lähdettiin aamusta etsimään kuvauspaikkoja autolla. Tarkoitus oli kuvata laskua lumivyöryaitojen seassa. Lähes kaikki kuvausryhmät mitä täällä pyörii on filmannut niitä. Samanlaisia aitarivistöjä löytyy mm. alpeiltakin mutta täällä lumen määrä tekee niistä varsinaisen leikkikentän ja ne on vähän niinku the Japanin juttu. Lisäksi aitoja löytyy täällä tien vierestä eikä pelkästään vuorilta. Noin kymmenen-viidentoista metrin välein poikittainen aita joka on kerännyt valtavan lumipatjan päälleen, ja josta tipahtaa nätisti muutaman metrin aitojen väliselle kentälle, ja sama uudestaan ja uudestaan...

Ensimmäinen paikka minne mentiin oli pilalla, paikallinen TVL lapioi lumia pois aidoilta, tielle tapahtuvan lumivyöryriskin vuoksi. Ei muuta kuin jatkettiin ajelua, kunnes nappas. Löyty hieno mäki tien vierestä missä oli viisi aitariviä nätissä rinteessä johon plussana paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta.

Kamerat kuntoon ja ukot hommiin. Janin kanssa kiivettiin ylös ja minä sain luvan aloittaa. Pehmeää lunta oli paikassa vähintään riittävästi ja rinne vietti mukavan jyrkästi. Ylhäältä lähtiessä horisontti katosi heti ensimmäisen aidan jälkeen ja hyppy aidalta oli tyhjään menoa. Alastulo oli perkule vaan aivan flätti eli tasainen ja mulla pamahti heti iskarit pohjaan. Selässä tuntui kuin muuli olisi potkaissut, mutta kun vautia riitti ja kamerat pyöri niin laskin pohjalle asti hypäten kaikki loputkin neljä aitaa. Alhaalla kipu oli niin perkeleenmoinen että vihelsin pelin poikki. Katso video.

Onneksi hommasta saatiin kuitenkin kuvaajan mukaan hyvä otos ja siis päivän työt tuli tehtyä. Jani sitten pommitteli mäkeä uudestaan ja uudestaan, näytti sen verran hyvältä että pakkohan sitä oli itsekin sitten kavuta vajaa kymmenen kertaa uudestaan tönkin pääle ja laskea alas. Otin homman kuitenkin tosi varovasti, silti virhe, selkä nyt siinä kunnossa että hyvä että pystyy kävelemään. Hauska päivä silti!!

Tänä iltana meillä oli kutsu Hilton Hotel Nisekoon. Oli muuten ulospäin aika helevetin ruma rakennus, kaksikymmentä kerrosta harmaata betonia, sisällä sitten oliki vähän loisteliaampaa... Aluksi oltiin ulkona katsomassa kun joku huru-ukko eli taiteilija oli suunitellut hotellin pihalle lumiveistoksen/linnan. Siinä sitten pakkasessa kuunneltiin puheita ja otettiin sakea juhlan kunniaksi. Oli muuten aika tanakka tynnyri tuota ilolientä, paukattivat lekoilla kannen mäsäksi ja tarjoilivat aineen puukupeista.

Sitten siirryttiin sisätiloihin hotellin aulaan kuuntelemaan lisää puheita, syömään pikku tervetuliaisbuffettia ja juomaan maljoja. Varsinaisen illallisen alkuun oli reilu tunti aikaa ja painuttiin sitten siinä välissä Hiltonin Onseniin eli kylpylään. Mikäpä siinä oli hiihtopummien kelliä ensin sisällä lämpimässä mineraalilähdevesialtaassa ja painua sitten ulos raikkaaseen ilmaan jatkamaan pulikointia. Ei paha tapa hoitaa kipeää selkää lillimällä kuumassa lähteessä pikku pakkasessa tähtitaivaan alla.

Perseiden pesun jälkeen joku hotellin dirikoista esitteli meille luxushuoneita, hotellin hyvinvointikeskuksen, missä Johanseni sai tutustumisen yrttitelttaan, ja lopuksi paikan ravintolat joita oli vajaat kymmen kipaletta.

Sitten Hiltonin kehittämispäälikön kanssa sapuskalle. Rapiat kolme tuntia ja syötiin kevyt seitsemän ruokalajin illallinen, paikan ykköskokin esitellessä meille luomuksiaan.

Jos joskus jouluisin on tuntunut että on ähky, niin se on kevyttä kauraa tähän verrattuna. Vaikka paikalliset ruuat suht kevyitä mutta liika sitäkin on liikaa... jälkiruuaksi tuodut tuoreet mansikat, appelsiinit ja kiwit talon oman sorbetin kera teki jo tosi tiukkaa. Tutut suomalaiset kaverit kyseli meitä vielä kylille iltaoluelle mutta nyt oli pakko kieltäytyä ja painua kämpille, raskas päivä otti veronsa.

Lauantai oli sitten totaali vapaapäivä! Johan tässä tuli tehtyä hommia täys viikko. Käytiin amupalalla ja painuttiin takas huoneeseen makoileen. Jossain vaiheessa lähdettiin ensimmäistä kertaa tuohon keskustaan tutustumaan kylään. Kävelleskeltiin kaduilla, hengailtiin kaupoissa ja tietenkin kahviteltiin. Vaikka monesta saattaa tuntua lomalta tämmönen meininki, niin sitä se ei ole. Nyt koko viikon aikana oli ensimmäinen päivä ettei kuvattu ja ei ollut minkäänlaista aikataulua. Muuten ollaan herätty tosi aikaisin ainakin mun mittapuun mukaan ja menty pää kolmantena jalkana iltaan asti. Vapaapäivä tuli tarpeeseen.

Saunottiin, pestiin pyykkiä ja syötiin päivällistä täällä kämpillä omistajaporukan ja muiden vieraiden kanssa. Siihen päälle leffailta takkahuoneessa ja pehkuihin.

Sunnuntaina hyvästeltiin majapaikkamme North Field Lodgen väki ja lähdettiin Sapporoon, Hokkaidon pääkaupunkiin. Paikassa asuu parisen miljoonaa ihmistä ja neonvalot Nisekon kylänpahasen jälkeen oli mukavaa vaihtelua. Majoituttiin jonnekkin keskustaan, hengailtiin muutama tunti iltasella kaupungilla ja ihmeteltiin menoa. Syötiin vaihteeksi paikallista, mulla kalakiintiö on täys ja liha teki kauppansa. Täällä saa muuten vielä polttaa ravintoloissa ja baareissa ja se otti vähän kupoliin syödessä.

Käytiin sitten katselemassa keskustan kuhinoita ja oluella. On tää Japsien meininki vaan näin länkkärin silmin aika ihmeellistä. Mihin kellon aikaan vaan mm. kaupat on auki ja niistä löytyy kaikki pulverista perämoottoriin. Itse innostuin ostamaan 'aikuisten lelukaupasta' kumisen hevosnaamarin, se päässä sitten tuli hirnuttua kaupungilla. Videota tapahtumasta, mistä rakas kihlattuni varmasti ilahtuu.

Se mitä tapahtui Nisekossa, jää Nisekoon... No joo, oikeesti taas mentiin ennen puoltayötä hotellille ja taju pois alta aikayksikön, unta palloon.


Maanantaina tutustuttiin pikaisesti kaupunkiin ja käytiin mm. Sintolaistemppelissä. Rauhallinen paikka missä mekin kirjoitettiin toivomukset puulevyille jumalten toteutettaviksi ja katseltiin yhden hääparin onnea. Puhdistettiin ruumis ja suu lähteessä pahoista asioista ja oikeasti hiljennyttiin paikan harmoniasta.

Pörrättiin jossain ostoskeskuksessa tai tarkemmin eletroniikkamyymälässä, neljä kerrosta täynnä kaikkea kivaa vipstaakelia ja uusinta hilipatipippaa tekniikan alalta,  Johanseni ja Öhmän tumputteli hyllyjen välissä innoissaan ku pervot pornokaupassa, mää lähinnä tylsistyneenä odottelin ulospääsyä.

Painuttiin sitten junalla keskustasta lentoaseman hotelliin missä nyt naputtelen tätä. Aamulla kuudelta herätys ja matka kohti Suomea alkaa. Ens viikko aikaa hoitaa asiat siihen kuntoon että viikon päästä ajellaan jo kohti Ranskaa ja Chamonixia ja seuraava päivitys tulee sieltä.

Summa summaramun. Reissu oli mahtava, ja vahvisti ammatinvalintakysymyksen, oikealla tiellä ollaan. Vaikka meikäläisen hommissa ei tarvitse turvautua sijoitusneuvojan apuun, ja palkka näissä töissä on varsin kehno, niin vastapainona tämä matkustelu, laskeminen, uudet maat ja kulttuurit, ihmiset, kaverit keiden kanssa jaan kokemukset korvaavat kaiken mammonan. Nytkin ollaan syöty viikko hienoissa paikoissa, laskettu uskomattomissa maastoissa, tutustuttu hienoihin persooniin, jaettu ilot kamujen kanssa...

Tuotoksia tältä reissulta voi seurata kevään aikana MAXsport.tv:n lähetyksistä mitä pyörii maaliskuun puolenvälin tienoilla MTV3 Maxilla.

Suosittelen erittäin lämpimästi matkustamista hiihdon merkeissä Japaniin, Maastahan löytyy useita paikkoja missä lasketella, nytkin useita kavereita on etelässä Hakubassa, minne meidänkin oli jossain vaiheessa tarkoitus mennä, mutta aika tuli vastaan.. Suomesta tänne järjestää valmismatkoja ainakin Elämys-matkat. Maa on erittäin turvallinen, lunta valtavia määriä ja ihmiset enemmän kuin ystävällisiä. Mää en oo Lonely Planet tai Madventures -kirjailija, joten ottakaa enemmän selvää itse, tutustustukaa maahan ja lähtekää reissuun!

Nyt menee silmät kiinni, Histamiini käy koisaan.

Nippon - osa 1

Nyt sitten päästiin kauan odotetulle Japanin matkalle. Reissu käynnistyi huonoissa merkeissä, Hommasin viimeinkin itselle ABS:n paukkurepun, eli noin lyhyesti sanottuna pakkauksen selkään josta lumivyöryyn joutuessa saa paukautettua ns. ilmatyynyt esille. Tämän avulla on huomattavasti suurempi mahdollisuus selviytyä vyörystä hengissä ja pysyä pinnalla paskan tsägän käydessä. Reppu sisältää metallisen patruunan johon on puskettu sisään ilmaa kolmisensataa baaria, no valmistajan nettisivuilta saa printattua paperit kuljetuksia varten, ja lisäksi mulla oli kansainvälisen ilmailuviranomaisen laput että putelin saa kuskattua koneessa. Mutta Oulun kentällä käytiin aikamoinen episodi ja lopputuloksena puteli jäi koneesta. Eli Oulun kentältä ei saa viedä hammastahnatuubia koneeseen vaikka kaikki lait sen sallii? Onneksi matkalla Helsinkiin sain korvaavat kamat, ja matkalla Japaniin ei kuljettamisessa ollut mitään ongelmaa. Tiedän kymmeniä tuttuja jotka ovat kuljettaneet kyseistä tavaraa ympäri maapalloa, mutta vinkiksi, että Oulussa se ei onnistu.

Helsingissä oli muutama tunti aikaa ennen lentoa Osakaan, ja sillä välin hakemassa uudet sukset maahantuojalta ja asennettiin niihin siteet paikoilleen, kerettiin jopa saunomaan siinä ohessa.

Helsinki-vantaalla sitten treffattiin muun retkueen kanssa ja eiku matkaan. Lento kesti yhdeksän ja puol tuntia ja tarkoitus oli vähän nukkua sinä aikana, ei onnistunut. Tillitettin punkkua matka ja höpistiin niitä näitä. Perillä Osakassa sitten oltiin ehkä aika väsyneen näköisiä, koska tullissa mut syynättiin epäiltynä narkoottisten aineiden käytöstä? Ei hätää ja ei kuin odottamaan seuraavaa lentoa Sapporoon. Sapporosta sitten vielä bussilla kolmisen tuntia perille Nisekoon ja sillä matkalla sain jo nukuttuakin, parin vuorokauden valvomiset alkoi tuntua. En ennen lähtöä nukkunut kotona aikaisen herätyksen takia ja matkakin meni sitten valvoessa, alkoi jetlagi syömään miestä.

Majapaikkaan tultiin illan suussa ja erittäin iloinen ja ystävällinen henkilökunta oli valmiiksi vastassa. Hostelli on idyllinen pieni majatalo, mitä isännöi lepposa kanukki. Meidän lisäksi täällä on muutama muu härmäläinen muiden asiakkaiden ollessa ausseja, jotka on yleisimpiä asiakkaita täällä. Huoneet on aika pieniä mutta muuten homma toimii loistavasti. On saunat, kuumavesialtaat, varastot ja kuivaushuone vaatteille ja suksille, baari, olo/takkahuone ja porukka hengailee iltaisin kimpassa täällä eikä lähde 'kylille' ollenkaan. Kaikkiaan siis loistava mesta.

Lumimäärä täällä on jotakin aivan uskomatonta ja nyt ymmärrän kavereiden hehkutukset joita on saanut kuunnella vuosien aikana. Sitä on ja paljon. Teiden vieressä on penkat mua korkeammat, ja vaikka en ole ison iso tyyppi, niin tällästä en ole nähnyt missään. Talojen päällä on helposti puoltoistametriä tavaraa, vaikka ne lapioidaan tyhjiksi säännöllisesti. Kola on kevyttä kamaa täällä ja hommat hoidetaankin kunnon lumilingoilla.

Itse keskus missä ollaan koostuu neljästä mestasta jotka on samalla vuorella ja linkittyy hisseillä toisiinsa, eli Niseko Grand Hirafusta, Hanazonosta, Niseko Village ski resortista ja Annupurista. Tarkemmat tiedot löytyy täältä.

Meidän isäntänä meillä tällä reissulla jolla kuvataan materiaalia Maxsport.tv ohjelmiin on Chris Chan, joka viime vuonna hoiti mm. Anthony Bourdainen keikan, kaveri siis tietää miten vieraista pidetään huoli. Hissiliput sun muut odotti meitä kuin Manulla illallinen ja kaveri on syöttänyt meitä mestoissa jonne ei normaali matkalla eksyisi.

Ensimmäinen hiihtopäivä meni paikkaan tutustuessa ja kroppaa totutellessa urheiluun, koville otti. Lumen määrä pisti ihmettelemään, täällä ei tarvi miettiä missä laskee. Pystyi varmaan ensimmäistä kertaa elämässä päästelemään uhraamatta ajatusta siihen että voi törmätä johonkin kiveen ym. yllättävään esteeseen. Paukut oli vain aika vähissä unenpuutteen vuoksi ja kolme laskua riitti mulle, ukko simahti kesken päivän. Päivän aikana opittiin muuten että täällä ei kannata käyttää eurooppalaisia radiopuhelimia, pelittää samalla taajuudella kuin paikalliset TV: asemat ja sanktiot on samaa luokkaa kuin perustaisit piraatti-aseman omalle poke kanavalle? Isot sakot ja pahimmassa tapauksessa lusimaan...

Offarit on aika valvottuja mutta hyvällä meiningillä, rinteiden vierustoissa on portteja mitkä pidetään auki/kiinni olosuhteista riippuen, niiden kautta pääsee siten koskemattomille lumille ja kaikki paikat on selkeästi merkattu karttoihin, joten turistikin tietää missä liikkuu. Tässä pieni maistiainen päivästä.

Illalla mentiin syömään johonkin paikalliseen raflaan ja sushi maistui!

Toisena laskupäivänä Chris haki meidät aamulla kyytiinsä ja ajeltiin katsastelemaan hyviä kuvauspaikkoja. Vajaan tunnin ajon jälkeen hän näytti meille tien vierestä nätin mestan jossa voitaisini saada jotain kuvauksellista aikaan. Ai niin, matkan varrella pysähdyttin johonkin kauppaan hakemaan eväitä. Täällä automaattikulttuuri on kyllä viety huippuunsa. Kuuman maitokavin sai tölkisssä koneesta, ja maistui ihan hyvälle. Koneista löytyy ympärin vuorokauden safkat, oluet ja isommissa kaupungeissa käytetyt naisten pikkuhousut tarvittaessa. Hissejä täällä ei ollut vaan Janin kanssa kiivettin/rämmittiin toistametrisessä hängessa ylös ja voin sanoa että hikoilutti. Keli oli aika tukkoinen, lunta satoi välillä niin että eteensä ei nähnyt mutta innolla rampattiin mäkeä edestaas ja laskeminen oli mahtavaa. Lunta oli paikassa n. kolmisen metriä ja vaikka näkyvyys oli nolla silti lasku kulki kun tiesi että mihinkään ei voi törmätä. Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Matkalla takaisin kämpille pysähdytti johonkin paikkaan missä pohjavesi pulahtelee maan pinnalle. Paikalliset hakee tälläsista paikoista vettä himaansa tynnyrikaupalla ja en ihmettele, maku päihitti kraanaveden mennen tullen. Mestassa oli myös tofukauppa missä vedettiin maistiaisia pahimpaan nälkään. Laatuja oli kymmenittäin ja tämän jälkeen ei pakettitavara kotona taida enää maistua, maku oli taivaalinen. Säilyttivät muuten tofut kaupassa samaisen lähteen kylmän juoksevan veden alla, säilyy kuulemma parhaiten niin. Lähteitä hyödynnetään Nisekon varsinaisessa keskustassa myös lumen luonnissa, porukka aukaiseen kadulta luukun missä vesi virtaa ja lapion lumet sinne, ei kerry kinoksia enempää ja luonto hoitaa homman.

Illan päälle riitti virtaa vielä sen verran että lähdettiin laskemaan iltamäkeen, mitä ei ole tapahtunut sitten nuoruusvuosien. Kuvattiin laskua keinovaloen losteessa, kikkailtiin muuten vaan Janin kanssa Kimin palellessa kameroiden kera. Päivän lopuksi oltiin niin puhki että ei jaksettu saunan jälkeen kylille syömään vaan tilattiin kämpille pitsat, tosi Japanilainen illallinen? Unta ei tarvinnut odotella kun päästiin pehkuihin.

Kolmantena päivänä Crisu haki mut ja Janin mäkeen, Kimin jäädessä tyhjentämään vatsaansa kämpille, valitti ensin että ei toiminut päiväkausiin, mutta sitten alkoi se  pelittään ja kunnolla... Joku täällä muuten mättää, ei mullakakaan ole tullut perinteistä 'aamujöötiä' koko aikana vaikka yleensä kahvi ja kunnon biitti nuuskaa on tehnyt tehtävänsä? Paskotaan sitten viimeistään kotona, ja kunnolla.

Me käveltiin ylimmältä hissiasemalta kukkulan huipulle ja laskettiin takana olevaan laaksoon Annupuri-keskukseen. Täällä tuuli oli tehnyt temppunsa ja lunta oli huomattavasti vähemmän kuin mihin oltiin jo totuttu. Laskeminen oli silti mukavaa ja vedettiin Bradan kanssa useampi mäki samassa paikassa. Tässä kuvaa päivästä kun Jani laskee.

Dinnerille mentiin Nisekon keskustaan paikkaan mihin kuulemma tullaan syömään kauempaakin, Hokkaidon parhaat ruuat löytyy huhujen mukaan täältä? Ruoka oli kyllä yksi parhainta mitä on tullut syötyä ja paikalliset ymmärtää tarjoilun, kohteliaisuuden ja palvelun päälle. Ilta venähti hyvässä seurassa niin pitkälle että paikka meni kiinni ja oltiin viimeiset asiakkaat, silti meitä ei ajettu ulos tai millään tavalla hoputettu lähtemään pois vaan tarjoilu pelas loppuun asti.

Kaiken kaikkiaan viikko on nyt puolessa välissä ja aika mennyt kuin siivillä. En jaksa selostaa enempää paikallisesta kulttuurista, voitte lukea siitä muualtakin. Uskomaton paikka ja uskomattomia ihmisiä näin länkkärin silmin, mitään negatiivitsta ei ole matkalle sattunut, vaan kaikki toimii kuin junan vessa. Vessasta puheen ollen paikallisista käymälöistä mitkä on kanssa aika automaatteja suihkuineen ja kuumailmapuhaltimineen, en yhdy kaverin mielipiteeseen joka kertoi että pesu tuntuu kuin joku virtsaisi hanuriin? En tiedä siitä tunteesta mitään, musta vaan tuntui siltä että vesi huuhteli kikkareet ja lämmin ilma puhalsi kuivaksi ja puhdasta tuli.

Kaupungilla ja afterikaljoilla ei olla käyty iltaisin kertaakaan. Ukot vanhoja, ja loppujen lopuksi se on samanlaista kaikkialla ja Aussien ja muiden ulkomaalaisten kanssa sekoilu ei vedä vertoja paikallisiin ihmisiin ja ruokailuihin heidän kanssa.

Lunta sataa vuorokaudessa kakskyt-viiskyt senttiä lisää, ruoka on hyvää ja halpaa, ikävä kotiväkeä, muuten kaikki hyvin!

Nipponi käy nukkumaan ja kertoo lisää ensi viikolla.

Moro!

Skipe

Joulun taikaa

Joulu, mitä se meinaa ja kuka uskoo tähän joulun sanomaan ja mihin on tultu? Lapsia kehotetaan olemaan valehtelematta, mutta viilataan niitä linssiin silti kaiken maailman tarinoilla joihin ei uskota itsekkään, moro vaan kaikki tekopyhät hippokraatit. Ollaan niin kristittyjä pari viikkoa ja kaikki on niin harrasta ja lempeää, viimeistään uutenavuonna ryvetään paskassa ja loppiaisena palataan jo arkeen, no vuoden päästä voi taas leikkiä kilttiä. Onneksi olkoon kauppiaat, lisää vaan tarpeettomia lahjoja. tuo joulumainosten tulva mikä alkaa jo lokakuussa, moro vaan. Kaupungille ei taas ollut mitään asiaa pariin viikkoon, osta osta osta mainokset joulurallatusten kera teki tehtävänsä, ei kiitos.

Miten ois kaikkien turhien lahjojen sijaan että, sekin raha käytettäs niitä oikesti tarvitseville? Lahjoituskohteita ja avun tarpeessa olevia maailmassa riittää. Voitas hankkia ainoastaa tarpeellisia lahjoja lähipiirille, tulis varmasti parempi mieli. Olla vaan keskenään, nauttia vapaapäivistä ja muistella jo mullan alla olevia, rakastaa ja pitää huolta lähimmäisistä. Ostan itse mielummin lahjoja ympäri vuotta ja yllätän läheiset, kuin nyt kun tapa vaatii? Onneksi on niitäkin jotka osaa relata ja nauttia ja viettää joulun rauhallisemmin. Tulee ilmeiseti selväksi että en ole niitä jouluihmisiä.

Tuli mieleen yksi joulun naurettavin hiteistä, onepiece college haalari? Kuka mies haluaa pukeutua  potkupukuun? Ollaan vähän söpöjä ja nainen paijaa päätä kun samalla haaveilee jostain luolamiehestä. ihan oikeesti mikä mies pukeutuu niihin vauva potkupukuihin, vaikka ne ois kuin kivat päällä? Ennenkin pärjättiin vapaalla verkkareissa ja T-paidassa, olo kuin teräsmiehellä, voittamaton jätkä joka saa naisen kuin naisen, mutta silti hilluu potkupuvussa, miehekästä, kyllä??? On mullakin Super-Hessu tyylisiä kokokalsareita mitä pidän alla kalalla ja laskiessa, mutta ne ei kyllä oo kovin söpöjä piintyneineen hienhajuineen ja tuhkaluukkuineen joihin on kans saattanut piintyä kiinteät jarrutusraidat, ne kyllä riisuu hyvin äkkiä pois eikä niissä tee mieli hillua vapaa-ajalla sekuntiakaan.

Lasten asuista lisää, on mulla muuten ollut aikuisten vaipat päällä vapaaehtoisesti, mutta pelkästään huumori mielessä, ja baari-illan jatkoilla. Niistäkin loppujen lopuksi koitui pelkkää harmia, kun en aamulla päässyt omaan hotellihuoneeseen, vaipoissa kun ei ole taskuja ja huoneen avain näin ollen oli jäänyt pois. Respan väki ja portsarit kiitteli kun näkivät mut kohmelossa, vaipoissa hakemassa avainta vastaan-otosta kun samaan aikaan hotelliin oli majoittumassa lapsiperheitä. Ukko komennettiin hyvin äkkiä pois...Kiitos ja anteeksi vielä kerran!

Vai olisiko tässä pisneksen tynkää ja ens vuonna kaikilla on ihanana oloasuna vaipat, Niissäkin olisi kaikkia ihania printtikuvioita. Se ois vieläkin helpompi, rennompi ja huolettomampi asuste kuin onepiece, ku vois kusta ja paskoa alleen ja nainen ihanasti silittelis päätä jälleen kerran, mun mies, olis mukana vähän sitä luolamies-efektiäkin?

No se siitä, tuli varmaan jo selväksi mun mielipide tästäkin asiasta.

Ja sitten vielä nuo joululaulut, aika iloisia ralleja! Aamusta iltaan radiossa jollakin on kaikki päin hanuria ja linnut kuolee pakkaseen, hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä, välillä tuntu että kyllä! Loirikin on erittäin arvostamani taiteilija, mutta nuo joululaulut 24 h on liikaa, tulis mielummin turhapuroja muutama tunti putkeen telkkarista.

Olihan meillä kuitenkin kiva joulu, ruokineen ja saunoineen kotona, eka kertaa perheenä. Pikku-likan kasvamista on ollut mahtavaa seurata ja paras joulu sen vuoksi kuitenkin ikinä.

Saatiin kavereilta ehkä komein kuusi minkä oon nähny, ja rouva jälleen kerran koristeli kodin niin että olihan tunnelmaa. Pikkasen sukuloitiin ja käyttin moikkaan kavereita ja kaverit meillä. Mutta muuten pysyttiin suurin osa ajasta ihan vaan kotosalla ja keskityttiin nauttimaan toisistamme ja hyvästä ruuasta. Ja se muuten näkyy vyötärössä... Uusivuosikin vietettiin kotona ja muistelen että en käynyt edes ulkona koko päivänä. Raketit näki ikkunastakin.

Syy tähän mun tavallista kovempaan jouluangstiin löytyy omasta päänupista. Yleensä olen jo näihin aikoihin alpeilla ja nyt laskeminen on jäänyt nolliin. Kaverit jaksaa maailmalta muistuttaa päivittäin siitä samasta asiasta minkä kuulee joka uutisissa. Lunta ois nyt ja paljon!!! Viime kausihan Ranskassa oli vähälumisin sitten viimeisen jääkauden ja nyt sitten talvi on ollut runsaslumisin miesmuistiin. Japani, Pohjois-Amerikka, Kanada.... päivittäin saan kuvia ja videoklippejä kun kaverit laskee unelmalaskuja, ei perkele että syö miestä!!! Ja on varmasti taas ollut Rouvalla kestämistä mun katseleminen, onneksi Ihana Nainen ja ymmärtää miestään.

Kävin sentään yhtenä päivänä Iso-Syötteellä testailemassa kaverin kanssa uusia monojamme, monot toimi mutta rinteet ei paljon auttanut laskukuumeeseen. Kiva päivä ulkona silti.


Onneksi tunnelin päässä näkyy lunta, ja kolmen päivän päästä olen jo Japanissa Nisekossa laskemassa vihdoinkin sitä kuuluisaa Japanin puuteria. Tiedossa inhottava työreissu kuvaamisen ja paikalliseen kulttuurin, hyvään ruokaan, laskemiseen ja kylpylöihin ym ym tutustuen, mutta jonkunhan se on tämäkin tehtävä :)

Vaikka vietänkin paljon aikaa suksilla, niin matkustelu lumen perässä on jäänyt aika vähiin. Tai miten sen ottaa, tuleehan mulla vietettyä kuukausia Ranskassa joka talvi ja siinä samalla pyörittyä Sveitsissä, Itävällassa ja Italiassa, mutta eri mantereet ja kulttuurit siinä samassa kiinostaa aina.

Reissusta päätettiin jo viime tammikuussa kun istuttiin Ranskassa mun kämpillä ja tuskasteltiin silloin lumen vähyyttä. Ajateltiin että varmistetaan puuterin pöllytys ja lähtään katsomaan onko kamujen puheissa perää? Monot siis toimii, uudet BD:n sivakat odottaa käyttöä, vaihdoin siteet vuosien tauon jälkeen Salomoneihin, on uusi ABS:n paukkureppu ja Orotovoxin piippari, Peak laittanut kuteet talven rientoihin,  kaikki kamat on siis kunnossa ja äijäkin terveenä, nyt näyttää hyvältä, ja vihdoinkin mulla alkaa talvi!!!

Seuraava päivitys siis tulee nousevan auringon maasta ja uskoisin että huomattavasti iloisemmissa merkeissä, runsaan kuvituksen kera. Kestäkää siihen asti, niin minäkin.

T-Ebenezer Scrooge

Oi ihana joulukuu ja musta maa

Jo on perhana taas talven ja lumen odotusta.

Vajaa kuukausi sitten Ski-Expon aikaan isolla kirkolla startattiin muka hommaa härmässä käyntiin, ja paskat. Expo itsessään on kyllä hyvin kaukana mistään laskettelusta ja laskuvälineistä. Tai, no joo olihan siellä jopa yhdellä maahantuojalla oma osasto, missä esitteli uutuuksiaan, muuten kamat oli ripoteltu eri kauppiaiden myymälöiden oheen. Omakin tuotemerkki(t) oli muiden seassa ja kiertelin sitten osastolta toiselle esittelemässä niitä. Tapasin tietenkin yhteistyökumppaneitani ja juonittiin talven kuvioita. Messut oli muuten tosiaan pahemman luokan turhuuden markkinat ja kalpea muisto siitä mitä ne joskus aikoinaan oli. Nyt matkatoimistot ja hiihtokeskukset näytteli pääosaa rihkamakauppiaiden kera. Oli siellä joitakin kuteitakin esillä, mutta kun oma merkki puuttui messuilta niin en paljoa jaksanut keskittyä muiden tarjontaan. Eipä silti, muutama kauppa oli sitten kyllä panostanut kunnolla omiin osastoihinsa ja niissä kuhinaa riitti.

Mulla messut meni varsinkin lauantain osalta enempi baarin puolella hölmöilessä vanhojen kamujen kanssa kuin suksia esitellessä. En ole koskaan ollut turhemmassa tapahtumassa töissä!! Samaan aikaanhan messukeskuksessa oli tosin Digi-ja Säbä messut ja board-expo eli ehkä elektroniikka hifistelijöillä, sählyn läiskilöillä ja lautailijoilla oli jotakin jopa mielenkiintoista?

Muuten viikonloppuun mahtui sitten loistavaa oheistoimintaa messujen ulkopuolella. Torstaina oltiin ensin lumilautailija (jos joku ei tiedä kenestä herrasta on kyse) Antti Autin leffan Helsingin ensi-illassa ja tapahtuma oli aika jees, paikalla oli paljon myös suksipuolen tuttuja, ilta oli erittäin letkeä ja leffa hyvä!! Enempää sitä hehkuttamatta katsokaa itse.

Perjantaina sitten pärähtikin oikein kunnolla!!! Relaa.comin jätkät, Pyhätunturin ja Patagonian avustuksella järjesti ehkä parhaat hiihto-bileet ikinä Vanhalla Ylioppilastalolla. Paikalla oli jengiä toistatuhatta, ja jo alkuillasta jonot kierteli ympäri korttelia ja kaikki halukkaat ei kuulemma mahtuneet edes sisään. Illan tarjonta oli hoidettu hienosti.

Yksi sali oli pyhitetty eri suksimerkien esittelyyn ja ne jotka jäivät messuilla kaipaamaan kauden tarjontaa saivat täällä tyydytyksen hifistellä kauden uutuuksia DJ:n soitellessa hyvää musaa taustalla. Paikalta löyty kaikki kiinnostavat eri valmistajien tuoreet sivakat asiantuntevien laskijoiden esitellessä ja kertoessa niistä. Oikeaa toimintaa että suksia esittelee henkilöt joilla on oikeasti henk.koht kokemusta laskemisesta eikä pelkästää paperilta luettua nippeli tietoutta. Kiitos järjestelijöille!! Hyvänä plussana Saarimäen tuotokset, joita saa tänä talvena Suomestakin.

Illan varsinaisen ohjelman polkaisi käyntiin Xavier de le Ruen This Is My Winter merkeissä, yhden ehdottomasti maailman kovimman lautailijan viimetalven aikana kuvaama elokuva herran laskuista ja seikkailuista. Paikalla oli tietenkin Staran lisäksi myös leffan ohjaaja Guido Perrini ja härmän ylpeys, valokuvaaja Tero Repo joka hoiti stillit kuvauksissa. Ukot esitteli ja kertoi ennen näytöstä lavalla projektistaan ja Mr Terska oli taas yhtä edustavana kuin aina kaljalippiksineen, Tero my Man! Oli muuten sen verran tanakka elokuva, että jopa monisatapäinen nousuhumalassa oleva yleisö jaksoi istua hiljaa ja keskittyä katsomaan sitä rauhassa. Linkki leffaan.

Seuraavaksi sirkushuvina oli NIETOS Photo Challenge, joka toimi kutsukisa periaatteella. Komeita esityksiä kerta kaikkiaan oli ammattikuvaajat kasanneet tähän kisaan ja kansa sai taas fiilistellä huikeita kuvaesityksiä. Voiton nappas Rami Hanafi, Tero Revon ollessa toinen. Mr Hiutale Jan-Erik Blomberg pääsi tuulettamaan kolmatta sijaa. Kisan tuotokset voi katsoa täältä.

Illan kohokohta oli Sherpas Cinemasin All.i.Can. Ihan perkuleen hieno tuotos. Vaikka ilta oli jo suht pitkällä ja jengillä tärpätti kihahtanut jo kivasti huppuun jaksoi porukka silti katsoa vielä tämänkin yli tunnin kestävän rainan.

Loppu ilta/yö menikin sitten seurustellessa satojen kamujen kans ketä paikalla oli, näissä kemuissa jäi ne Putte-Possun nimipäivätkin toiseksi.

ISO KIITOS TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJILLE, toivottavasti ens vuonna uusiksi ja Relaa.comin Antti Laiholle & muille kun annoitte valokuvia käyttöön!!

Muutenpa talvi onkin jatkunut suht mustana ja lumia odotellessa. Ylläksellä kävin avajaishulinoissa ja sieltä ei ole muuta kerrottavaa kuin, että perjantaina tehtiin Bar-Kaapissa pastiksen myyntiennätys, missä pahoin pelkään olleeni osallisena,  aikka muistikuvaa asiasta ei ole... Lauantaina sitten illan päälle paikallinen kauppis järjesti urheilukaupassaan henkilökunnalleen pikkujoulut mihin meitä reppureita oli myös kutsuttu mukaan. Mulla perjantai painoi niin vielä jäsenissä että heitin illalla leikin kesken ja painuin ennen puoltayötä jo kämpille, huh huh.
Vaikka tunturi näytti kauniin lumiselta, niin silti laskemaan ei menty. Auki oli vain lasten rinne ja se ei nyt napannut. On muuten tosiaan paska kauden aloitus, vuos sitten Ylläkselläkin laskettiin jo ylhäältä asti ja moni muukin keskus pyöri jo lähes täydellä teholla.

Asuntoa kevääksi Ranskasta hommatessa meinas mennä hermot. Ollaan suht myöhään liikkeellä kämpän kans kun oli muuttujia matkassa ja tärkeimpänä tyttären tulo ja seuraaminen että hänen kanssa voidaan yleensä lähtä muutamaksi kuukaudeksi reissuun. No likka on terve ja kaikki ok. Parhaat ja halvimmat asunnothan menee päältä jo loppukesästä ja nyt tuntui siltä että tarjolla on vain ihan helvetin kalliita luukkuja tai sitten asunto olisi jossain periferiasta kylän laidalla. No etsivä löytää ja asioilla on tapana järjestyä, saatiin remontoitu kaksio keskustasta 750€/kk mikä on edullinen hinta. Esimerkkinä kalleimat tarjoukset mitä saatiin kaksioista oli 3000€/kk!!??. Kämpästä on depot maksettu ja Chamonixin kausikortti tuli postissa, eli helmikuusta siis sinne. Tammikuu menee hiihtäessä muualla, mutta siitä myöhemmin lisää.

Muutenhan tämä mun elämä pyöriin enempi kotosalla ja vauvan eri eritteitä haistellessa. Tuntuu että mulla olis nykyään enempi kerrottavaa tuonne Helistimen puolelle, mutta taidan jättää ne tarinat naisväen hoidettaviksi. Eipä silti kotona on entistäkin parempi syy viihtyä ja päivääkään tästä uudesta kokemuksesta en antaisi pois, sen mitä ajan käytössä menettää, antaa tytär monin verroin kyllä takas.

Toukka muuten vie enempi aikaa kuin olisin koskaan tajunnut ja myös siitä syystä nämä päivitykset on jääneet vähiin. Tätäkin naputtellessa kello on viis aamulla ja nyt vasta sain nipistettyä pari tuntia omaa aikaa alkaa kirjoittelemaan. Nyt meinaa silmä luppasta ja painun sänkyyn kahden kauniin naisen sekaan, Öitä ja palataan toivottavasti seuraavan kerran lumisemmissa tunnelmissa ja laskemisen merkeissä.

Skipe

Vain kaksi kalaa ja muutama käännös

Pappi sai taas kahvia juodakseen ja tytär nimen, eli ristiäiset tuli pidettyä. Ei oo muuten nimen antaminen tai siis keksiminen helppoa, ainakaan mulle. Liperikaulus soitti jo ovikelloa kun mietittiin vielä nimeä tyttärelle. Äiti kun ei suostunut isän ehdotuksiin, mm nuoruuden sankaritar Teresa Orlosky ei kelvannut kaimaksi tytölle.... No baby saatiin nimettyä sulassa sovussa Vilma Marie Oivoksi ja kaunis nimihän siitä tuli. 

Oli mukavat kemut kun molempien sisarukset ja vanhemmat tapasi toisensa ensimmäistä kertaa, ja illan päälle napattii vielä muutama pullo kuohuvaa.

Mutta siirrytäänpä tärkeisiinpiin asioihin eli hiihtokauden avajaisiin. Taas kerran perinteisesti lähdettiin Norjaan ja Lyngseidettiin. Matkan alkuperäinen tarkoitus oli mennä kuvaamaan yhteen TV-ohjelmaan kalastusta. Kuvaaja otti tossa taannoin yhteyttä ja halusi tehdä musta jakson yhteen Ylellä pyörivään sarjaan, mietittiin että missä vois kuvata tähän aikaan vuodesta ja ehdotin sitten että lähtään Norjaan ja merelle kun siellä vedet pysyy sulana ympäri vuoden ja kalaa ehkä tulee? Tietenkin kaikilla oli ajatuksissa että samalla reissulla päästään toivottavasti myös laskemaan. Säätiedoissa oli luvattu sinne pakkasta jo jonkin aikaa ja ehkä osa sateista on tullut lumena?

18 lokakuuta sitten menin ensin Rovaniemelle missä kokoonnuttiin ja pakattiin auto. Keula kohti pohjoista ja matkalla yks kaveri vielä Muoniosta kyytiin.

Iltakähmysessä saavuttiin sitten tuttuun turvalliseen Sörheim Bryggen mökille. Tietoja mökistä löytyy täältä ja kannatta käydä diggaamassa paikan face-sivuja sinne päivityy ajankohtaista tietoa tasaisin välein.

Keskiviikkona sitten kalalle. Mökkikylästä löytyy kunnon veneet ja kaikki kalastusvälineet kelluntahaalareihin asti, eli tänne ei kannata omia kamoja raahata ja aika harvalta varmaan löytyy tarpeeksi järeää kalustoa paikallisten fisujen pyyntiin. Keli oli mukavan tuhrunen ja harmaa, vettä sateli tasaisesti ja olosuhteet oli mukavan karut. Tarkoituksena oli saada tietenkin filmille myös saalista, mutta isäntämme Stein-Erik Eliassen (joka on muuten mainio mies!) vähän manaili että paras sesonki kalastukseen alkaa olla takana ja varsinki ruijanpallas on häipynyt jo syvempiin vesiin. Turskaa onneksi pitäisi tulla vuodenajasta riippumatta. 

Osoitin puheet vääriksi ja nostin ensimmäisen pikku pallaksen heti mökin laiturilta, ei oo vissiin ennen olut täällä kunnon kalamiehiä kun väitti ettei kalaa tuu :)

Ajeltiin sitten pelipaikoille ja annettiin tuulen kuljettaa venettä. On muuten suhteellisen raskasta touhua kalastaa puolenkilon vieheillä lähes sadan metrin syvyydestä, termi urheilukalastuksen merkitys tulee selväksi. Tieto siitä että perseen alla meren syvyyksissä voi oleilla suhteelisen isojakin mörköjä tuo mukavasti jännitystä touhuun. Koskaan ei tiedä tärpistä minkä kokoinen kala siellä käy maistelemassa... Meillä kalat oli kuitenkin suht pieniä muutaman kilon turskan lötjälkkeitä, mutta pääasia että saatiin jotain. Päivä merellä oli mukava ja illalla oli saunan ja ruuan jälkeen suht hyvä fiilis.

Toisena päivänä painuttiin sitten taas merelle kuvaamaan ja nyt sitten saatiin se  pallaskin nauhalle. Vaikka kalalla ei ollut painoa kuin 4-5 kg se tuntui vavan nokassa kuin olisi kelannut ylös auton akkua joka elää... Voi vaan kuvitella miltä isompi pallas tuntuu siiman päässä! Pallashan voi kasvaa 4 m pitkäksi ja painaa useita satoja kiloja. Suurpallakset alkaa vaan olla aika harvinaisia ja muutenkin kala kuuluu uhanalaisiin lajeihin eikä sen pyytämistä ammattimaisesti voi suositella. Siis jätä ravintolassa pallas tilaamatta ja jos sitä haluaa niin paras pyytää itse, sen kanta kestää, mutta ei ammattimaista kalastusta!!!

Me saatiin päivä pulkkaan, kameralle tallentui se mitä tultiin tekemään ja voin sanoa että kala maistui hyvälle! Fisusta irtosi neljä kunnon filettä, paistoin ne pannussa voissa nahan kera, ripauksella pippuria ja suolalla höystettynä. Lisäksi tein kermaisen lämpimän yrttisoosin, paahdettuja kasviksia ja lisukkeeksi uuniperunoita ranskankerma/tilli/purjo/katkaraputäytteellä. Saatiin paikaliselta kalastajalta tuoreita katkiksia edellisiltana ja voin sanoa että ei muuten ateria tuosta paljon parane missään...!

Vesisade jatkui ja vaikka pilvien raosta näkyi lumihuippuisia vuoria, niin mäkeen ei lähdetty vaan yksi päivä oltiin vaan vaeltamassa ja kuvaamassa mökin takapihan vuorella. Paikalliset on rakentaneet talkoovoimin mökin muutaman sadan metrin korkeuteen missä sitten käytiin päivävaelluksella juomassa kahvit, kuvaamassa vähän haastatteluita ja pelaamassa korttia. Syksyn ruska ja ikkunasta näkyvä meri oli maisemana aika jees, ukot viihty ja oman mökin hankkiminen näistä maisemista kävi jokaisen mielessä...

Lauantaina sitten taivas aukeni sinisenä ja vuoret oli saaneet tuoreen lumivaipan harteilleen! Pikaiset aamutoimet ja kamat autoon. Ajettiin lähistölle Store Kjostindenille joka on tuttu vuori aikaisemmilta reissuilta. Vuorella on jäätikkö ja sen vuoksi tiedettiin että hiihdettävää löytyy varmasti. Ensimmäiset 500 korkeuserometriä piti kantaa sivakat ja monot repussa kivikkoa pitkin että päästiin lumirajalle. Reppu painoi sen verran että tulipa taas mieleen miksi kannattais vähän treenata kesän ja syksyn aikana..

Lumirajalla sitten nousukarvat suksiin ja alettiin länkyttään ylös mahtavissa maisemissa ja fiiliksissä. On se vaan hienoa olla lumella ja oikealla vuorella hyvässä seurassa pitkästä aikaa! Vaikka vuorelle oli satanut tuorettakin lunta, jäätikkö oli aika kesäterässä ja railot pahasti esillä, suunniteltiin sitten nousu turvalliseksi pientä kurua pitkin missä on tukevasti kalliota lumen alla. Meillä oli kaikilla valjaat ja muut jäätikkövarusteet mukana, ei turhien riskien ottaminen ollut kannattavaa tähän aikaan kaudesta. Loppujen lopuksi noustiin reiluun tuhanteen metriin, ja ihan toppi jätettiin väliin ajan takia, pimeys kun iskee yllättävän nopeasti lokakuussa ja alas tulo oli parempi ajoittaa valoisan aikaan.

Ylhäällä oli pakko istua hetki ja vaan diggailla maisemaa, vuoria, lunta, jäätikköä ja alhaalla kimaltelevaa merta. Ja se fiilis kun lähti laskemaan, huh huh. Taas tajusi miksi tätä lajia harrastaa...

Laskettavaa saatiin puolisen kilsaa korkeutta ja lumi oli paikoitellen jopa erinomaista, kauden eka faceshotti pisti hymyn huulille. Alastulo tönkiltä kävellen oli aika helevetin raskas ja mulla reidet huusi hoosiannaa, mutta hyvin ehdittiin valoisan aikaan ja alhaalla autolla olut maistui tavallista paremmalta. 

Illalla sauna ja hyvä ruoka kruunasi päivän ja olin tyytyväinen oloon, vietin samalla syntymäpäivääni ja en ihan heti keksi parempaa tapaa juhlia sitä.

Seuraavana aamuna sitten takaisin kotiin ja tyytyväisenä kauden aloitukseen jälleen kerran, Lyngen ei petä!!!!

Summasummarum: kalastuskausi tais loppua tähän ja nyt aletaan voiteleen sivakoita taas vähän tiheämmin.

SKIPE