23.06.2010 klo 23:35
Istuskelen sohvallani ja katselen arviolta 700.000 suomalaisen tavoin jalkapallon maailmanmestaruusottelua Saksa-Ghana. Tämä on itse asiassa jo noin kolmaskymmenes näkemäni ottelu vajaan parin viikon aikana. Kun tuohon lisätään vielä muutama Veikkausliigaottelu, niin täytyy vaan toivoa, että olen myös oppinut jotain lajista nimeltä jalkapallo.
Saksan on voitettava, jotta he pääsisivät lohkostaan jatkoon. Näin on käynyt aina reilun 70 vuoden aikana, kun kisoja on järjestetty, joten jätän jännittämisen muille. Ryhdynpä siis tarkkailemaan kentällä olevia pelaajia.
Päävalmentaja Löw on nimennyt kannattajien riemuksi avauskokoonpanoon kärkipelaajaksi brasilialaisen Cacaon. Aivan oikein, pelaaja on syntynyt Brasiliassa, mutta sai Saksan passin vuosi sitten ja näin mies on valmis kajauttamaan ennen ottelua kameroiden edessä ”Deutschland, Deutschland yber alles…”.
Toinen mielenkiintoinen nimi saksalaisten kokoonpanossa on ovela kymppipaikan taituri, Mesut Özil. Onpas miehellä sulava liike ja pehmeä kosketus. Ei nimi miestä pahenna, mutta ei kyllä ulkonäkökään ole ihan perinteistä sakemannia. Miehen palveluksista oli viimeiseen asti kiinnostunut myös Turkki, josta sekä nimi, että sukujuuret ovat peräisin.
Jotta kuva hyvin pelaavasta Saksan maajoukkueesta menisi vieläkin monimutkaisemmaksi, otan esille vasempana puolustajana pelaavan Jerome Boatengin. Tumman atleetin syntymämaa on kuin onkin Saksa, mutta silti mies tekee tässä ottelussa erikoista MM-kisahistoriaa. Hän on kaikkien aikojen ensimmäinen pelaaja, joka kohtaa MM-lopputurnauksessa kentällä oman veljensä!
Vielä toisen jakson alussa Ghana pitää pelin tasoissa, mutta Saksahan loppujen lopuksi voittanee nämäkin kekkerit. Yksi Ghanan keskikentän avainpelaajista kantaa selässään nimeä Prince. Jotta juttuni menisi mahdollisimman monimutkaiseksi, pelaajan virallinen nimi on Kevin-Prince Boateng, mutta paidan selkään varmaan saa laittaa myös etunimiä. Tai lempinimiä ja vaikkapa taiteilijanimiä.
Boatengin veljekset siis kirmailevat toisiaan vastaan, toisen edustaessa isänmaana Saksaa, toisen Ghanaa. Tämä on mahdollista, koska pelaajien syntyperän tai vanhempien kansalaisuuksien tai ehkäpä lieventävien asianhaarojen vuoksi pelaajat tosiaan voivat valita edustamansa maan.
Maali! Saksa teki 59.minuutilla sen, minkä sen pitikin historian velvoittamana tehdä. Osuman viimeisteli tietysti taitava Özil.
Kyllä täytyy sanoa, että Saksa on taas kuin kone. Maassa on 6,5 miljoonaa rekisteröityä pelaajaa ja täytyyhän siitä määrästä toki saadakin jalkeille hyvä joukkue. Jos joltain pelipaikalta puuttuu tarpeeksi taitava pelaaja, voi aina katsella edellisten esimerkkien tavoin myös aidan toiselle puolelle.
Boatengin veljekset eivät muuten ole puhuneet toisilleen kuukauteen mitään, sillä Jerome mököttää kaikkien muiden saksalaisten tavoin Kevin-Princelle hänen telottuaan Saksan nimekkäimmän pelaajan, Michael Ballackin ennen kisoja pelikyvyttömäksi. No, toivottavasti ottelun jälkeen veljekset pehmenevät ja sopivat riitansa.
Ottelua on vielä kymmenen minuuttia jäljellä. Saksan keskikentällä pelaa upeasti juuri Ballackin poissaolon takia joukkueeseen noussut Sami Khedira. Aivan, tunisialaisesta verestään huolimatta hän on valinnut Saksan paidan.
Onneksi Löw heittää vielä kentälle suosikkipelaajani Pjotr Trochowskin. Tuo Puolassa Miroslav Klosen ja Lucas Podolskin tavoin syntynyt keskikenttäpelaaja on iskenyt silmiini pelatessaan perinteikkään HSV:n riveissä.
Vielä kun näkisin Mario Gomezin pääsevän tykittämään loppunumerot, mutta eipä taida tapahtua. Valmentaja määrää jugoslavialaissyntyisen Marko Marinin lämmittelemään ja näyttää siltä, että Saksa tyytyy varmistelemaan 1-0 voittoaan.
Joka tapauksessa, upeaa saksalaispeliä, vaikka lopputuloksenhan me kaikki tiesimme etukäteen!
Kommentit (0) - kommentoi ja arvostele
04.06.2010 klo 15:05
Kun kulttuuri saapuu…
Me urheiluihmiset keskustelemme hyvin usein urheilukulttuurista ja siitä, onko sitä ja kuinka paljon sitä on? Voimme myös pohdiskella, mitä se on ja kuinka sen huomaa?
Lähtiessäni 90-luvun alussa kotikaupungistani Oulusta, olin vakuuttunut, että jalkapallokulttuuri teki vielä tulemistaan. Nyt, noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin Suomessa on selkeitä futiskulttuurin piirteitä ja myös kotikaupunkiini on kasvamassa ilmapiiri, jota voisi kutsua jalkapallokulttuuriksi.
Viimeisen pienen, mutta niin vahvan todisteen kuulin tyttäreltäni puhelimen välityksellä bussiimme palatessamme vierasottelusta Turusta.
Monican pappa oli ostoksilla kaupunginkeskustassa, kun kerjäläinen (merkki kulttuurikaupungista?) tulee nykäisemään takista. ”Voisiko Herra ystävällisesti auttaa köyhää eurolla?” Vaikka valtakunnan politiikan huippunimet ovat viime viikkoina kehottaneet kansaa suhtautumaan kerjäämiseen kielteisesti, päättää pappa ilahduttaa asiallisesti käyttäytyvää kysyjää euron kolikolla.
Antajalle tuli tietenkin hyvä mieli ja kauppareissu jatkui R-kioskille päivän lehtien hakuun. Siinä lehtiä selatessaan pappa tunnistaa tutun hahmon. Kioskille tulee myös tuo äskeinen tuttavuus, kerjäläinen kädessään kiiltävä kolikko. Mies menee suoraan tiskille ja ilmoittaa rehevällä rintaäänellään: ”Pannaanpa euro AC Oulun voitolle!”
Kulttuuriteon tästä tekee tietysti se, että kotikaupungin sarjanousijan hyvä vire oli näköjään ennustettavissa. Mies lisäsi varansa 4,5 euroon, mutta tarina ei kerro, mihin otteluun nuo rahat sijoitettiin. Tarina ei myöskään kerro sitä, oliko päivän aikana vedonlyöntibusinessiin osallistunut muita anteliaita kaupunkilaisia…
Kommentit (0) - kommentoi ja arvostele
14.05.2010 klo 10:20
Muistan elävästi, kun paikallislehti ilmoitti jääpallon SM-sarjan yleisömääräksi saman kuin pakkasasteet. No, jokaisessa lajissa on omat haasteensa, myös meillä jalkapallossa.
Iloisesti ja maalirikkaasti käyntiin pyörähtänyt Veikkausliiga painii jatkuvasti saman kysymyksen äärillä; tosin erilaisessa mittakaavassa. Suomalaiset ovat urautuneet käyttäytymisessään ja siksipä seurojen ja liigan markkinointiosastoilla kaivataan todellista ammattiosaamista.
Pöytä on tänä vuonna katettu upeasti. Tunnetut paluumuuttajat heittävät tutut kasvonsa sekä pelitaitonsa kannattajien arvioitaviksi. Liigaan on seuloutunut maan suurimmat kaupungit ainoastaan Vantaata lukuun ottamatta, joten yleisöpohjaa löytyy. Lisäksi TV-näkyvyys on siunattu jokaiseen otteluun, samalla kun pelit on ruotsalaismaisesti vihdoinkin levitetty kaikkien viikonloppupäivien ympärille. Jalkapallo siis näkyy mediassa ja kentillä lähes jatkuvasti.
Odotukset ovat tietysti hieman erilaiset Pietarsaaressa, Valkeakoskella ja Kouvolassa, mikäli verrataan suurkaupunkeihimme. Koen kuitenkin varsin hämmentävänä menestyksekkään kotijoukkueen avausottelun reilusti alle tuhannen silmäparin edessä. Toisaalta, liigajohdossa olevan pääkaupunkilaisylpeyden kotiotteluun luulisi löytyvän potentiaalia enempään kuin 2400 katsojaan?
Kyse on käyttäytymistavoista ja siksipä kannattaa keskittyä uusiin sukupolviin ja siten nuorten sekä nimenomaan naisten houkuttelemiseen katsomoihin. Yksinkertaistettuna: nuoret ovat laumasieluja, joten massat tuovat massoja. Saman kaavan mukaisesti: jos saat johonkin tapahtumaan 500 naista, niin vain ihme pitää tilaisuudesta pois kymmenkertaisen määrän uroksia.
Suomea voisi verrata vaikkapa Belgiaan. Vaikka tuo maa onkin pienempi, asukasmäärä on verrannollinen. Olin joulukuussa hieman ennen joulukiireitä Liegen kaupungissa. Vaikka kansainvälisen jalkapalloliiton rankkauksessa Suomi on 49. ja Belgia taasen kaikista 202 maasta 62., koin yhden suurimmista jalkapalloherätyksistäni tuossa talvisessa miljöössä.
Standard Liege kohtasi naapurimaansa Alkmaarin Mestareiden liigan ottelussa, jossa ratkaistiin alkulohkon viimeinen ja toiseksi viimeinen sija. Kaupunki oli jo puolilta päivin puna-valkoinen, ei joulun, vaan ylpeänä seuransa värejä tunnustavien kannattajien toimesta. Stadion täyttyi paria tuntia ennen ottelun alkua fiilistelemään tulleista kannattajista. Huomautan, ettei heille järjestetty mitään esiohjelmaa, vaan he itse tekivät itsestään esiohjelman.
Pelillisesti ottelu ei olennaisesti eroa liigamme kärkiottelusta, mutta millaisen lisäpanoksen pelaajat pystyvätkään antamaan kymmenien tuhansien katsojien kannustaessa? Pelin intensiivisyys ja vauhti nousee, pelaajat kehittyvät, kannattajat sitoutuvat yhä enemmän ja seurat rikastuvat…
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tervetuloa seuraamaan hyökkäysvoittoista ja intohimoista jalkapalloa myös kotimaan kentille. Lumipalloilmiö (jalkapalloilmiö) on valmis!
Kommentit (0) - kommentoi ja arvostele
05.04.2010 klo 11:32
Jalkapallon pääsarja, Veikkausliiga, singahtaa käyntiin suurin odotuksin huhtikuun puolessa välissä. Joku sanoo: ”Miksi jo nyt?”, toinen: ”Vihdoinkin!”
Suomalaisen jalkapalloromantikon mielessä on kuva heinäkuisesta helteestä. Aurinko laskee, linnut laulavat, ruoho tuoksuu ja ainoastaan ottelumakkaroiden kiihottava kutsu rikkoo mökkimäisen kokonaisuuden. Katsojat hakeutuvat aurinkokatsomoon, ikään kuin tahallaan vaikeuttaakseen ottelun näkemistä. Katsomossa tuhahdetaan muutaman kerran paheksuvasti, kun joku äkkipikainen reagoi ottelutapahtumiin äänekkäästi. Hei, rauhoitu vähän, täällä on peli!
No, otteluhan ei olekaan se tärkein. Tärkeintä on se oikea jalkapallotunnelma: päivän viimeiset auringonsäteet, kaunis laskeva aurinko, makoisat makkarat ja muutaman tuttavan tapaaminen ennen iltasaunaa…
Näiden ”miksi-jo-nyt” -tyyppien vastapainoksi maassamme on yhä kasvava määrä ”vihdoinkin” – tyyppejä. He uskaltavat kannattaa, heillä on oma näkemys pelistä ja he haluavat olla mukana joukkueensa ja suomalaisen jalkapalloilun kehityksessä.
On todellakin suorastaan säälittävää, että myös osa päättäjistä haluaa valtaosan peleistä pelattavan heinäkuussa. Kyseessähän on maailman levinnein laji, jota pelataan pääosin talviaikaan. Kesät pyhitetään lomailuun ja lepäilyyn, muut vuodenajat työhön ja intohimoisiin harrastuksiin.
Tänä talvella on pelattu ikään kuin puolitosissaan Liigacupia ja kannattajien sanoma on selkeä; lisää pelejä! Jo tammikuussa oli Oulun jalkapallohallissa yli 600 katsojaa seuraamassa kotijoukkueen taistelua Pietarsaarta vastaan. Tiedän myös, että helmikuisessa, tuulisessa ja koleassa Turussa kentän reunukset olivat tupaten täynnä raitapaitojen otteluissa. Kuopion vanhalle keskuskentälle rakennetun stadionin lehtereille kerääntyy helposti satoja kannattajia ja sama ilmiö on todistettu myös mm. Vaasan ja Tampereen halleissa.
Urheilullisestihan asiaa ei tarvitse juuri perustella. Kehittyäkseen pelaajien on pelattava mahdollisimman paljon tiukkoja otteluita.
Seurojen talouden kannalta on selkeästi edullisempaa järjestää otteluita, joista saadaan lippu-,mainos- ja myyntituloja, kuin että maksetaan harjoitusvuoroja ja kuukausipalkkoja naivisti toivoen harjoitusten kehittävän pelaajia.
Veikkausliiga siis pyörähtää käyntiin, vihdoinkin. Sarjasta tulee erittäin mielenkiintoinen. Useimmat joukkueet esittävät mainiota joukkuepeliä ja lähes kaikilla on ryhmässään kokeneita kansainvälisilläkin kentillä menestyneitä pelaajia. Stadioneilla tapahtuu ja katsomisen arvoista on sekin, että alkava sarja saattaa olla yksi viimeisistä kansallisromanttisista kesätapahtumista?
Kommentit (2) - kommentoi ja arvostele
08.02.2010 klo 20:16
Ollessani nuori ja innokas valmentaja vuonna 1990 kuuntelin hämmentyneenä professori Pekka Luhtasen esitelmää. Hän oli koonnut tilastoja suomalaisten joukkueiden kansainvälisistä otteluista ja johtopäätös oli, että Suomi selvittää tiensä arvokisoihin (MM- tai EM-lopputurnaus) vuonna 2014. Ajattelin, että en helvetti jaksa odottaa!
Nyt, kun olen innokas ja yllätyksekseni edelleen varsin nuorekas valmentaja, olen varma jaksamisestani. Nuo kisat järjestetään Brasiliassa ja mikäpä meille suomalaisille olisikaan mukavampaa, kuin aloittaa kansainvälinen glooria juuri futiksen emämaassa?
Onneksi en ole vielä varannut lentoja Sao Paoloon, koska perjantaina tapahtuneet EM 2012 arvonnat saattavat musertaa tunnustetun professorin ennustukset. Karsinta-arvonnat eivät voi koskaan olla lottovoitto pienelle maalle, mutta lähellä ollaan. Pitäisikö sittenkin suunnitella matkaa Puolaan ja Unkariin jo vuonna 2012?
Hollannin nappaaminen ensimmäisestä korista antaa monia positiivisia signaaleja. Hyökkäävänä joukkueena oranssipaidat tietävät myös pelitapansa tuomat riskit. Mikäli Hyypiä tekee ottelun ensimmäisen maalin upealla puskulla voi vastaisku tuottaa ratkaisevan takaiskun omiin. Toisaalta suomalaiset pelaajat ja valmentajat ovat jo vuosia ammentaneet oppia juuri Hollannista ja siten yllätyksiä ei liene juuri luvassa. Kolmas positiivinen asia on sataprosenttisen varma 37.000 kannattajan kotikatsomo!
Samankokoinen katsomo, tosin yhä enemmän ilman lippuja jättiskriineiltä seuraavia kannattajia tuo kakkoskorin Ruotsi. Pääsemme vihdoin antamaan potut pottuina yhtä aikaa kaikkien mahdollisten lajien viime hetkien epäonnelle otteluissa länsinaapuriamme vastaan. Ruotsi on kova joukkue, mutta ei ehkä sittenkään aivan suuruuden kunnossaan.
Suurimman ongelman tuottaneekin Moldova. Tuntematta suuremmin maata, olen kuitenkin kohdannut pari seurajoukkueita ja valmentanut myös paria pelaajaa. Jos jonkun kansallisuuden ominaisuus on sinnikkyys, taistelu ja ärsyttäminen, niin kyse on moldovialaisuudesta. Älä odota helppoa peliä.
Nuo kaksi jäljelle jäävää vastustajaa ovat Unkari ja pisteautomaatti San Marino. Unkaria emme voi tietenkään sivuuttaa pelkällä sivulauseella, vaikka sen suuruuden päivät sijoittuvatkin Helsingin olympialaisten aikagategoriaan. Unkarissa on syvälle juurtunut jalkapallokulttuuri ja vaikka talousongelmat ovat musertaneet myös tuota kivijalkaa, osaavat magyaarit taatusti pelata.
Muistatko karsinnat, joista Suomi oli historiallisesti jo menossa jatkokarsintaan? Sitten Unkari teki lopussa yhden onnekkaan maalin…
Kommentit (0) - kommentoi ja arvostele
