Miehen sterilisaatio
19.11.2008
Suomessa steriloimislaki tuli voimaan vuonna 1970. Vuonna 1985 tehtiin siihen merkittäviä muutoksia steriloimisasetuksella. Sterilisaatio voidaan tehdä, jos mies on täyttänyt 30 vuotta tai omia lapsia on vähintään kolme. Laki ei aseta rajoituksia steriloinnin suorittamispaikalle. Lääkärin tulee tehdä kuukauden kuluessa steriloinnin jälkeen Stakesille ilmoitus toimenpiteestä. Suomessa sterilisaatio tehdään naisille n. neljä kertaa yleisemmin kuin miehelle. Miehen sterilisaation leikkaustekniikka on yksinkertainen ja se voidaan tehdä polikliinisesti paikallispuudutuksessa. Ehkäisy on hoidettava noin kolmen kuukauden ajan leikkauksesta lukien muulla tavoin tai kunnes vähintään 20 ejakulaatiota on tapahtunut. Kuitenkin raskauden käynnistyminen on mahdollista vielä 3 kk:n tai 20 ejakulaation jälkeenkin, minkä vuoksi siittiöiden tutkiminen siemennesteestä on aina aiheellinen.
Miesten ehkäisylääkettä on tutkittu kauan. Ratkaisua ei ole vielä löydetty. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käytetty pitkävaikutteisen testosteronin ja etonogestrelin implantteja, joilla on saavutettu pitkävaikutteinen raskauden estovaikutus. Ehkäisylääke ei ole vielä valmis. Kondomi ja sterilisaatio ovat edelleen miehen ehkäisymahdollisuudet.
Keskustelu:
Kondomi vai sterilisaatio?