Rannekellon käytöstä ja sen vaikutuksesta bruttokansantuotteen kehitykseen

Yritteliään nuoren miehen on henkilökohtaisen tyylinsä lisävarustevalinnoissa seurattava vanhaa amerikkalaista viisautta: älä pukeudu kuten esimiehesi vaan niin kuin esimiehesi pomo.

Muuan suomalainen kellomaahantuoja kokosi aikoinaan leikekirjaa, johon hän saksi lehtikuvia maamme huippujohtajista ja heidän ranteissaan näkyvistä aikaraudoista. Kirja oli masentavaa katseltavaa - todellinen tyyliopin kauhugalleria, jossa aivan eturivin pösötkin patsastelivat asiakasfirmojensa muovisissa mainoskelloissa. Todellista upgreidausta edustivat ne muutamat vuoristoneuvokset, jotka olivat panostaneet kokonaista sata markkaa marketista haettuun "kronografiin".

Paitsi että karun pohjolan isot kihot suosivat halpiskelloja, he onnistuivat myös unohtamaan tilaisuudenmukaisen kellopukeutumisen: muhkeat urheilukronot vilkkuivat näissä lehtikuvissa iloisesti tumman mittatilauspuvun hihan alta.

Noista 1990-luvun lamapäivistä on toki tapahtunut orastavaa kehitystä myös Suomessa, mutta edelleen olemme tässä suhteessa kehitysmaa verrattuna vaikkapa Ruotsiin, keskisen Euroopan perinteisistä kellokulttuurimaista nyt puhumattakaan.

Kun esimerkiksi Saksassa ylemmän keskiluokan miehellä on kolmesta neljään arvokelloa erilaisiin tilanteisiin ja tyyleihin valittuna, ostavat Suomessa samat miehet vasta ensimmäistä tai korkeintaan toista niin kutsuttua arvokelloaan. Tilanne on häkellyttävä ottaen huomioon, ettei tuskin kukaan kiistä laatuisan ajannäyttäjän statement-arvoa: kahdensadan tonnin auto on yleensä jätettävä kadunvarteen parkkiin, mutta viiden tonnin kellon kanssa voi sukkelasti ajaa sisään konttoriin ja asiakasyrityksen neuvotteluhuoneeseen, jossa pöytä notkuu pitkopullasta ja powerpointeista.

Anglosaksisessa maailmassa tavataankin sanoa, että miehen arvon ja itsekunnioituksen tason voi päätellä hänen kenkiensä kiillosta, täytekynästään ja - niin, rannekellostaan. Yhdeksän filmitähteä kymmenestä saattaa käyttää Lux-saippuaa, mutta yhdeksän suomalaista huippujohtajaa kymmenestä ei läpäise tätä kolmiportaista happotestiä. Yleensä homma tyssää jo kenkiin, mutta viimeistään lisävarustepuolella on sanomista miehellä, joka muutoin ymmärtää suosia tarkasti leikattuja pukuja, täsmälleen oikean mittaisia ulstereita ja kashmir-villasta leivottuja kaulahuiveja.

Niin ikään anglosaksisessa maailmassa ja vallankin työelämässä sanotaan, että yritteliään nuoren miehen ei tule pukeutua kuten esimiehensä vaan kuten esimiehensä pomon. Viisaus pätee puvun ja kenkien ohella myös ja aivan erityisesti kelloihin sekä täytekyniin.

Sosiaalisen viestin heilahtelut taloussuhdanteissa

Tyyliopillisesti herrasmiehen kellovalinnat myötäilevät talouden suhdannevaihteluita tarkemmalla sihdillä kuin Paul Krugmanin tai Erkki Sinkon profetiat yhteensä. Nyrkkisääntönä voidaankin todeta, että matalan kasvun tai taantuman aikana panostetaan hillittyihin ja ulkoisesti yksinkertaisiin kelloihin, joiden klassisen kuoren alle on toki saatettu kätkeä rajuakin perinneteknologiaa, äärimmäisessä tapauksessa jopa kolmisiltainen tourbillon-koneisto. Silloin kellon sosiaalinen viesti on heikko ja avautuu ainoastaan alan entusiasteille. Yksikään "maallikko" ei pysty tunnistamaan Turnbull & Asserin kääntökalvosimen alta pilkottavaa Patek Philippen Calatravaa tai edes Audemars Piguetin valkokultaista Millenarya.

Korkeasuhdanteessa kellon halkaisija ja paksuus kasvavat ja niiden design muuttuu dynaamisemmaksi. Samalla niiden sosiaalinen viesti vahvistuu merkittävästi. Eritoten nousukauden alussa satsataan niin kutsuttuihin voimakelloihin, joita autenttisimmillaan edustavat TAG Heuerin ja Rolexin urheilumallit. Bruttokansantuotteen kehityksen lakipisteessä perinteiset voimakellot puhuttelevat myös konservatiiveja, mutta silloin nuoret edelläkävijät ovatkin jo siirtyneet Panerain tai Hublot'n jytkyn Big Bang -mallin käyttäjiksi.

Tarkasteltaessa kellomuotoilun virtauksia suhteessa BKT:n pitkän ja keskipitkän aikavälin kehitykseen voidaan havaita Suomen muodostavan jälleen kiinnostavan poikkeuksen: pörssin teknobuumi toi meillä dynaamisten urapyssyjen ranteisiin muoviset sykemittarit, jotka selviytyivät hengissä teknokuplan puhkeamisesta ja markkinan uudesta noususta aina rahoituskriisiin saakka. Nähtäväksi jää, vieläkö uuden nousukauden kynnyksellä muut kuin mainostoimistojen kaljuiksi ajellut copyt haluavat tietää henkilökohtaisen EKG-käyränsä silloin kun duunikaveri naapurisermin takaa tiedustelee viattomasti joko olisi lounastunnin aika?

Kello on miehen käsilaukku

Riippumatta urakehityksen vaiheesta ja positiosta työyhteisössä, voidaan täysin luotettavasti todeta, että rannekello on kantajansa identiteetin jatke, eräänlainen käyntikortti.

Tavallisesti näin ajatellaan autoista, mutta sveitsiläinen kelloteollisuus on uhrannut miljoonia frangeja moninaisiin brändimielikuvatutkimuksiin, joissa kellon asema tässä identifioutumisprosessissa on todistettu yhtä merkittäväksi kuin autonkin. Kellon ja auton välinen avioliitto on muutoinkin pelkkää rekisteröityä parisuhdetta väkevämpi: jos ajat Bemarilla katsot aikaa hyvin todennäköisesti TAG Heuerista ja jos sompaat Mercedestä on ranteessasi väistämättä Rolex, osoittavat nämä mielikuvatutkimukset.

Johtopäätös nro 1: kello on uramiehen käsilaukku.

Johtopäätös nro 2: varustaudu vähintään kahdella erityylisellä ja ehdottomasti mekaaniseen käyntiin perustuvalla kellolla, sillä edes isoäitisi ei käytä päivästä toiseen yhtä ja samaa käsilaukkua.

Rolex, TAG Heuer ja Omega muodostavat perinteisen voimakellojen voimakolmikon, joka puhuttelee myös suomalaisia.

Rolexin täyskultainen Yacht-Master II sisältää regattatoiminnon.
TAG Heuer Carrera Calibre 16 on uusin muunnelma kellohistorian klassisimmasta autoiluklokusta.
Omega Seamaster on puolestaan James Bondin valinta mikä sinänsä riittänee argumentiksi jokaiselle tyyliniekalle.

Lue myös nämä artikkelit